Jalkineet.net

Olet tällä hetkellä Jalkineet.net-blogin sivulla 3 / 8. Blogin etusivulla listataan kaikkein uusimmat kirjoitukset.

Talvikengät

Talvikenkien löytäminen on monille jokavuotinen toimi, tai ne ainakin silloin kannattaa uusia, jos vanhat ovat kuluneet käyttökelvottomiksi eivätkä suutarien tarjoamat palvelut ole ulottuvilla. Talvikenkien uusiminen voi hyvinkin tulla ajankohtaiseksi myös silloin, kun on muutettu uudelle paikkakunnalle. Tämä pieni, mutta mahdollisesti hyvin tärkeä, seikka unohtuu monilta. Maaseutumaisemissa tarvitaan usein toisenlaisia talvikenkiä kuin kaupungeissa.

Naisten kesäkenkien muoti

Kansainvälisellä tasolla naisten muoti tämän vuoden keväälle ja kesälle tarjoaa ideoita, jotka juontuvat 1970-luvulle ominaisesta glamourista ja boheemista tyylistä. Tällä saralla muotia ovat ensin mainitusta tyylistä erityisesti korkeavyötäröiset housut ja hameet, jotka hohtavat kuin vesi ilta-auringossa. Lisäksi vaatetuspuolella on muotia hakea nahkaista prätkämeininkiä ja punk-henkisyyttä yksityiskohtiin. Kenkäosastolla muodin harjalta voi saapua ideoita, joihin kuuluvat tiukkavartiset saappaat ja hyvin minimalistinen ulkonäkö. Provokatiivisempaa ja viettelevämpää tyyliä voi toteuttaa yhdistämällä nahkaiset saappaat ja hameen.

Miten vähentää liukastumisen todennäköisyyttä?

Otsikko on ehkä vähän tavanomaista otsikkoa omituisempi, mutta aihe on nyt juuri hyvin ajankohtainen. Eri puolilla Suomenmaata tiet ovat jäässä ja erityisesti me jalankulkijat olemme niin sanotusti riskiryhmässä päätyä kipsiin paketoitavaksi. Suomalaisia kaatuu sen verran ahkerasti kunkin talven aikaan, että 50 000 meistä joutuu hakeutumaan sairaalahoitoon. Sen vuoksi onkin ihme, ettei liukastumisen vaaran minimoimisesta ole puhuttu mediassa eikä toreilla enemmän. Tässäpä muutamia tehovinkkejä, joilla voit vähentää merkittävästi liukastumisen todennäköisyyttä.

Mistä lapikkaat?

Lapikas

Täällä Jalkineet.netin blogissa julkaistiin viime vuoden syyskuussa kirjoitus lapikkaista. Kirjoitus on nyt kuukausien aikana saanut ihan kiitettävästi lukukertoja. Kirjoitusta on luettu tuhatkunta kertaa. Senpä vuoksi kirjoitankin nyt hieman täydennystä tuohon lapikastekstiin esittelemällä eräitä suomalaisia Internetissä edustettuina olevia yrityksiä, joista lapikkaat voi hankkia. Tämä luettelo ei siis ole kaikenkattava, ei edes kattava, vaan pikaisella googletuksella aikaan saatu esitys niistä toimijoista, joista lapikkaat voi mielestäni helpoimmin ja hankkia. Pidän kenkien hankkimisessa niiden hintaa toissijaisena asiana, joten tässäkin kirjoituksessa esitellyt yritykset eivät ole yksinomaan alhaisten hintojen vuoksi näytillä. Painotan laatua, valikoimaa ja nopeita toimitusaikoja.

Liukuesteet (osa 2)

Liukuesteet kenkiin

Tässä liukuestesarjan toisessa osassa kerrotaan tarkemmin siitä, mistä liukuesteitä kenkiin voi löytää. Edellisessä tätä samaa aihepiiriä käsittelevässä blogimerkinnässä, joka on nimeltään Liukuesteet kenkiin, kerrottiin yleisellä tasolla siitä, minkälaisia liukuesteitä jalkineisiin on markkinoilla ja mihin tarkoituksiin. Tässäpä siis täydennystä tähän talviseen, ja liukkaaseen, vuodenaikaan sopivaan blogimerkintään!

Mistä tässä on kyse?
Jalkineet.net on blogi kengistä ja jalkineista. Blogissa julkaistaan satunnaista löpinää näistä asioista.