Jalkineet.net

Mistä lapikkaat?

Täällä Jalkineet.netin blogissa julkaistiin viime vuoden syyskuussa kirjoitus lapikkaista. Kirjoitus on nyt kuukausien aikana saanut ihan kiitettävästi lukukertoja. Kirjoitusta on luettu tuhatkunta kertaa. Senpä vuoksi kirjoitankin nyt hieman täydennystä tuohon lapikastekstiin esittelemällä eräitä suomalaisia Internetissä edustettuina olevia yrityksiä, joista lapikkaat voi hankkia. Tämä luettelo ei siis ole kaikenkattava, ei edes kattava, vaan pikaisella googletuksella aikaan saatu esitys niistä toimijoista, joista lapikkaat voi mielestäni helpoimmin ja hankkia. Pidän kenkien hankkimisessa niiden hintaa toissijaisena asiana, joten tässäkin kirjoituksessa esitellyt yritykset eivät ole yksinomaan alhaisten hintojen vuoksi näytillä. Painotan laatua, valikoimaa ja nopeita toimitusaikoja.

Lapikas

Olen käyttänyt nettiä vuosikymmenen ajan. Olen ostanut Webistä satoja tuotteita ja ostanut kymmenistä eri paikoista: nettihuutokaupoista, yrityksien verkkokaupoista jne. Katsonkin osaavani bongata helposti sellaiset paikat, joiden kanssa asioiminen on vaivatonta ja turvallista. Turvallista siinä mielessä, että kun ostotapahtuma on viety päätökseen, rahoille tulee vastinetta kelvollisten lapikkaiden muodossa. Muodostan siis tämän listan siten, että jos olisin uusia lapikkaita jostain ostamassa, ostaisin sen jostain juuri tällä sivulla esitellystä paikasta.

Nähdäkseni yksi lapikkaita myyvistä yrityksistä nousee ylitse muiden. Yritys on nimeltään Töysän Kenkätehdas Oy. Se on kohta sadan vuoden ajan toiminut yritys, joka on jossain vaiheessa huomannut, että myös täältä Internetistä voi saada tuotetilauksia. Tässä siis yritykselle hieman ilmaista mainosta. Töysän Kenkätehtaan jalkinevalikoima kattaa lapikkaiden lisäksi saappaat ja tanhu- sekä lastenkengät. Koska tämä esittelysivu on omistettu ensisijaisesti lapikkaille, en kuvaile muita mainittuja jalkinetyyppejä tämän enempää. Töysän Kenkätehdas Oy:n lapikasvalikoima sisältää tätä kirjoitettaessa yhdeksän eri mallia. Mallit ovat perinteisiä, "oikeita", lapikkaita. Valikoiman kengät ovat vaaleasta nahasta, yksi kellertäväkin vaihtoehto, nimeltään Paulapieksu, löytyy. Erikoisuutena tässä valikoimassa on Jätkän lapikas -kenkä. Se on kääntövartinen, kiiltäväpintainen ja varreltaan tummanharmaa malli. Yrityksen nettisivut sijaitsevat osoitteessa www.toysankenkatehdas.fi.

Toinen perinteisiä lapikkaita myyvä taho on Ari Tylli, joka on suutari jo kolmannessa polvessa. Tylli on tehnyt suutarimestarin töitä vuodesta 1983 lähtien ja hän valmistaa käsityönä lapikkaita, supikkaita, kurpposia ja upokkaita. Lappeenrannasta käsin toimiva Ari Tylli pitää nettisivujaan osoitteessa www.suutarimestari.net. Suutarimestarin lapikasmallisto sisältää miesten ja naisten malleja, sekä Jätkän lapikkaita ja erikoisuutena hyvin trendikkäät, mustavalkoiset (lähes shakkikuvioidut) lapikkaat. Ari Tyllin lapikkaisiin voi asiakas valita oman mieltymyksensä mukaan joko terävän tai leveän kärjen.

Kolmas, ehkä hieman yllättäväkin, lapikastarjonta löytyy Savenmaan nettikaupasta. Tilaustavaraa olevat kotimaiset jalkineet ovat tuttuja malleja kahdesta ylemmästä esittelystä. Hintahaarukka näissä on suurinpiirtein samaa skaalaa kuin mitä Töysän Kenkätehtaallakin. Myös lapikkaiden jalkinekoot ovat monipuoliset. Savenmaan nettikaupassa osoitteessa www.kauppa.savenmaa.fi myytävät lapikkaat ovat kumipohjallisia paria poikkeusta ottamatta lukuun. Roikovarsilapikkaat, joissa on nahkapohjalliset, ovat satakunta euroa tyyriimmät kuin kumipohjalliset mallit.

Neljäntenä tässä esittelyssä on Vaatekauppa Nostalgia. Sen lapikasmallisto on harmillisesti vain yhden mallin laajuinen. Myynnissä on perinteinen vaaleanahkainen lapikas kääntövarrella (jota siis myös roikovarrelliseksi malliksi kutsutaan). Myös Nostalgiakaupan lapikkaat ovat suomalaista laatutyötä. Tätä tuotetta ei myydä suoraan varastosta, joten toimitusaika voi olla pari viikkoa. Lapikkaan pohjamateriaalista ei ole annettu esitietoja. Mallia on tarjolla kengänkoolla 39–47. Lisätietoja tästä nettikaupasta voi käydä lukemassa osoitteesta www.nostalgiakauppa.fi.

Lopuksi mainittakoon Ruoholahden suutari. Se valmistaa mittatilaustyönä perinnejalkineita, joihin siis lapikkaat ja supikkaat kuuluvat. Molempia jalkinemalleja valmistetaan lyhyt- ja pitkävartisina. Pieksujen hinnastoja Ruoholahden suutari ei esittele. Tämä Helsingissä toimiva yritys pitää nettisivujaan osoitteessa www.ruoholahdensuutari.com. Yrityksen kivijalkamyymälässä osoitteessa Itämerenkatu 16 on myynnissä eräitä perinnejalkineita muiden jalkineiden ja kenkätarvikkeiden muassa.

Täydennys lokakuussa 2011: Vinkin perusteella yllä listattujen tahojen lisäksi mainottakoon perinnevaatteiden ja -jalkineiden myyjä Vanha Savotta Kämppäkauppa. Se toimii Rautajärvellä ja sen nettisivuilta osoitteesta www.vanhasavotta.yrittaa.fi löytyy lisätietoja tuotevalikoimasta.

Tietoa julkaisusta

Jalkineet.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin 07.02.2011. Juttu liittyy tavalla tai toisella aiheiseen tai aiheisiin . Klikkaamalla aiheen nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Juttua muokattiin 19.03.2012 kello 00:12.

Kommentoi juttua

Kategoriat

Tilaa RSS tai Atom

Mistä tässä on kyse?
Jalkineet.net on blogi kengistä ja jalkineista. Blogissa julkaistaan satunnaista löpinää näistä asioista.