Jalkineet.net

lapikkaat

Blogimerkinnät, jotka liittyvät aiheeseen lapikkaat

Mistä lapikkaat?

Lapikas

Täällä Jalkineet.netin blogissa julkaistiin viime vuoden syyskuussa kirjoitus lapikkaista. Kirjoitus on nyt kuukausien aikana saanut ihan kiitettävästi lukukertoja. Kirjoitusta on luettu tuhatkunta kertaa. Senpä vuoksi kirjoitankin nyt hieman täydennystä tuohon lapikastekstiin esittelemällä eräitä suomalaisia Internetissä edustettuina olevia yrityksiä, joista lapikkaat voi hankkia. Tämä luettelo ei siis ole kaikenkattava, ei edes kattava, vaan pikaisella googletuksella aikaan saatu esitys niistä toimijoista, joista lapikkaat voi mielestäni helpoimmin ja hankkia. Pidän kenkien hankkimisessa niiden hintaa toissijaisena asiana, joten tässäkin kirjoituksessa esitellyt yritykset eivät ole yksinomaan alhaisten hintojen vuoksi näytillä. Painotan laatua, valikoimaa ja nopeita toimitusaikoja.

Lapikkaat

Sinapinkeltaista nahkatekstuuria

Suomessa tukkimiehet suosivat lapikkaita, jotka tunnetaan pieksuinakin, sillä niiden käännettävät pitkät varret suojasivat jalkoja kastumasta työmiehen rämpiessä syvemmässäkin vedessä. Lapikkaat ovat nahasta ja puusta valmistettuja saappaita, joissa on yleensä kärkiosa nostettu ylöspäin. Lapikkaita valmistetaan käsityönä nykyään naisillekin. Lapikkaista on tarjolla kesälapikkaita molemmille sukupuolille. Kesälapikkaat ovat lyhytvartisia, eli varsi yltää noin puoleen pohkeeseen, ja ne ovat tavallisia lapikkaita kevyemmät.

Mistä tässä on kyse?
Jalkineet.net on blogi kengistä ja jalkineista. Blogissa julkaistaan satunnaista löpinää näistä asioista.